"Oma itseni? Suhteellisen absurdia. Mielenkiintoinen ehdotus, se on pakko myöntää. Mistähän paikasta mahtoi olla kyse... Vai oliko puhe ihan vain tilasta... Samapa tuo, muutos tekisi hyvää.
Hah, pitääkö hän minua tyhmänä, ei mitään saa ilmaiseksi, sen olen kyllä tähän ikään mennessä oppinut. Ja itsemurha, miten loukkaavaa, helppo ratkaisu."
Lucia ei toki voinut väittää vastaan etteikö olisi aika ajoittain pohtinut tämän 'helpon tien' kulkemista. Jostain syystä hänen sisällään hädän hetkellä leimahti liekki, tuli joka käski elää. Hän ei antanut kenen tahansa käskytellä itseään, mutta kukaties, ehkä tämä oli viisainta, tätä ääntä oli kuunneltava.
"Miksi kuuntelisit häntä, mistä teidät että juuri hän on oikeassa? Mikä minusta tekee pienemmän, olenko minä täysin merkityksetön? Mitä jos me molemmat käskisimme sinun kuolla, ketä sitten kuuntelisit? Itseäsikö? Hah, tyttö raukka, olet niin sekaisin itsessäsi ettet erota itseäsi meistä. Onnea matkaan vaan, älä tule minulle itkemään kun elämä onkin kurjaa etkä jaksakaan enää."
Niitä oli tosiaan jo liikaa. Rajat muuttuivat entistä epäselvemmiksi, aivan kuin maton alle lakaistu hulluus olisi saanut tarpeekseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti