Tuntematon sääli

Missä hän oli , oliko hän edes todellinen? "Pakko hänen on olla, mitä me muuten olisimme? tarkemmin, missä, kuka ja mikä minä olisin ilman sinua..."

Jostain syystä oli Lucia tuntenut pelkoa, aivan kuin... hän olisi toiminut väärin. Hän tunsi hänet joka näin väitti. Mutta uhkailu ei ollut koskaan häntä pelottanut." Antaa tulla. Tappakaa, lähettäkää helvettiin. Ehkä tätä tulen katumaan myöhemmin... MUTTA.... Se tulee olemaan empimättä paras ratkaisu..."

"Kulta, sinulla on vielä tehtävää, jos luovutat, säälin sinua. Olen pahoillani , mutta sääli on ainoa tunne jota en tahdo tuntea.. Joten..Toivon koko sydämestäni, että et Itse Murhaa tekisi, Ole kiltti rakkaani, todista että sinusta on muuhunkin kuin säälittäviin yrityksiin. Oli tulos mikä tahansa, häviät silti. Voin tarjota sinulle parempaa paikkaa, parempaa seuraa. Paikkaa jossa voit olla Oma itsesi? Mitäs sanot?"

Vapaus?

Voisiko olla totta, että Jumala on niin välinpitämätön olento, ettei hän jaksa edes kiinnostua meistä, onko meillä mitään arvoa jos me vain elämämme? Olemmeko vain hetkellistä viihdettä, kuin kirja jota lukiessa törmäät tylsään kohtaan ja kylmästi hyppäät sen yli, välittämättä sisällöstä?  Mitä meidän oikein täytyy tehdä ollaksemme jonkin arvoisia? Pelkkiä sätkynukkeja, pelinappuloita 'Herran' huvituksissa? Tähänkö täytyisi alistua? Jotain rajaa... Jumala on verrattavissa helinä keijuun, pölyllään toki saa sinut lentämään yli kaiken, mutta yht'äikiä putoatkin kuin kivi kalliolta. Et voi kun kirota tuskaa kun sinut vastaanottava kylmä vastakappale maksaa sinulle hengestäsi.
"Kärsi, se on sun tehtäväsi! Miksi muuten olisit olemassa? Nauttiaksesiko? Hah, älä naurata! Jos sinä nautit , niin minä en ole kiduttanut ystäviäsi päästäkseni nautintoon! Taidat oikeasti uskoa itseesi... Voi sinua raukkaa, nyt jos joskus olet joutunut huijatuksi. Kerrohan, Rakkaani... Miten sinua on kohdeltu, Uskotko? Ja jos niin teet... Mihin uskot, mihin luulet uskovasi?"
"Luci, ei, miksi olet noin Julma..."

"Jumalauta , miksei mikään tapa minua? Sitähän tässä on haettu ties kuinka kauan..." Lucian ajatukset liikkuivat unen ja kuoleman välillä, etsien pelastusta, mutta turhaan.

Tuttuun tapaansa uppoutuu Lucia ruumiin tarjoamiin nautintoihin, ei rajoja, ei loppua, ellei Itse Lucia niin käske. Ainoa mikä hänen tielleen tuli, oli raha. Sitä ei voinut edes hän, elämänsä, kohtalonsa hallitsija päättää. Päätös kenen tahansa, hänen kohtalonsa oli kuitenkin kyseessä, oli tarkoitus mikä tahansa, Hän, Lucia päätti itse ottaa ohjat käsiinsä. Luottaako tunteisiin, vai kuunnellako järkeä? Hän muistaa viimeöiset harhat. Oliko hän sekoamassa vai mitä oikein oli tapahtumassa? Yksi asia oli kuitenkin varma, kenelläkään ei olisi varaa edes kommentoida hänen elämäänsä! Ei kellään, ei koskaan, yksikään elävä olento ei voisi kontrolloida hänen elämäänsä!

Lucia oli vapaa. Vihdoin. Siivet ottivat tuulta alleen ja unohtivat Jumalan, rahahuolet, ylemmät voimat, tunteet ja mielen oikut. Nyt oli aika lentää, kokeilla siipiään. Lucia tiesi tasantarkkaan kuka olisi oikea henkilö viemään hänen neitsyytensä vapauden taivaalla. Joku oli kerrankin osunut hänen arkaan paikkaansa, vapauteen. Nyt oli näytettävä. Lucifer, olisitpa täällä, kaipaan sinua.