Viha astuu sisään.

Lucia räväyttää silmänsä auki ja huomaa tulen sammuneen. Hänen anomuksestaan on enää jäljellä vain tuhkaa. Lucifer? Oliko se unta? Mutta se tuntui niin todelta... Niin täydelliseltä. Entä se toinen suunta, kenties hänen oma menneisyytensä? Vaikka tuskinpa hänen elämänsä valo olisi noin puhdasta, jos hänen menneen elämänsä voisi aineellistaa, se olisi kuin tervaa. Tervaa joka on mustannut lapsuuden kauneimmatkin haaveet.
Jossain syvällä itsessään Lucia ei todellakaan uskonut tuon ihanan miehen, tuon uuden mahdollisuuden olevan unta. Hän tiesi ettei se ollut. Järkevää se ei ollut, ei tuollaista tapahdu kuin huumeissa ja unissa, hän mietti, muttei siltikään saanut itseään vakuutetuksi. Ehkä toivo pelastuksesta sai hänet uskomaan niin sokeasti, samalla tavalla kuin ihmiset uskovat Jumalaan kun maailma käy liian rankaksi? Lucian ollessa lapsi, hän oli ajatellut sateen olevan Jumalan kyyneliä, kyyneliä jotka oli vuodatettu ihmisten kärsimysten tähden. Mutta sitten hän oli tullut järkiinsä, miksi ihmeessä joku jolla olisi valta kaikkeen, yliote kaikkeen elävään ja kuolevaan, vain itkisi eikä tekisi mitään? Ehkä jumala oli vain pikku lapsi, tuntee nälkää tai väsymystä, mutta sen sijaan että tekisi asialle jotain, hän vain itkee lohduttomasti. Tai ehkä Jumala oli vain pelkkää raakaa julmaa energiaa, miksi muuten asiat olisivat maailmassa näin huonosti? Jopa uskovat sanovat että maailmanloppu on tulossa, ja asiat ovat päin helvettiä! Miksei hän tee mitään?!  Lucia ponkaisee adrenaliinin vallassa ylös ja huutaa huutoa täynnä puhdasta vihaa. Pitkästä aikaa hän tuntee jotain. Ja tunne on vahva. Viha, miten ihana lohduke. Ja viha tarvitsee aina jotain polttoaineekseen, jonkin kohteen. Ja tälläkertaa se oli Jumala. Ja ehkä tulisi aina olemaankin.

"Rakkaani, ei hän tarkoita mitään pahaa. Hän on vain... Hän on vain ymmärtämätön. Hän luulee että ihmiset olisivat niin jaloja että käyttäisivät energiansa ja älynsä nälänhädän ja sotien poistamiseen. Jumala on hyväuskoinen hölmö, naivi lapsi joka uskoo että hämähäkki jolta hän on repinyt jalat irti korjaa itse itsensä. Hän vain katsoo ja odottaa."