Kuolon Rata osa 1.

Tuli elää kutsuvasti vanhassa, käsin muuratussa takassa. Lucia nojaa lähemmäs takan reunaa, niin lähellä, että tuntuu kuin tulen tappava ja eloon herättävä voima polttaisi pois hänet, hänen syntinsä. Liekkien kuumuus polttaa, mutta se tuntuu niin helvetin hyvältä. Hiljaa syvällä sydämessään Lucia toivoo että voisi olla yhtä tuon tuskaa luovan, leikkisän, syntisen kauniin tulen kanssa. Salaa hän rukoilee että tuli ottaisi hänet orjakseen.
Mitään muuta ei ollut Lucia koskaan tahtonut yhtä vahvasti kuin Kuningastaan, Johtajaa, Kiduttajaa , Suojelijaa, Sielua joka tekisi yhdestä täyden, rakkaudesta täydellisen.
   Hän oli koko tähänastisen elämänsä  virunut tylsissä, sairaissa suhteissa, etsinyt
vaaraa, asettanut itsensä pahoinpideltäväksi, sielunsa, sydämensä sekä ruumiinsa raiskattavaksi. Mutta mikään ei ollut tarpeeksi alkukantaista, raakaa. Mikään ei tuntunut riittävän. Mikään ei ollut tappavan ihanaa, mikään ei ollut tarpeeksi groteskia, mikään ei hiljentänyt huutavaa tarvetta hänen sisällään. Vaan eipä tiennyt tyttö mitä etsi, mitä rukoili, mitä syvällä sisällään tahtoi.

Jälleen kerran tarttui Lucia, pien lapsi vain, lohduttavaan, hitaaseen kuolemaan. Hän tuntee ihanan, kutittavan pistoksen kun neula lävistää hänen ihonsa. Kiihotus yltyy hänen vetäessään verta tutkimattomien kemikaalien sekaan. Vesi keimailee viettelevästi ruiskun sisällä. Nyt. Kliimaksi, Liikaa, liian nopeasti. Hento ruumis valuu lattialle tyhjän, verisen huumeruiskun pudotessa kylmälle betonille.

"Hei, pitääkö sulle soittaa joku helvetin lanssi? Herää nyt jumalauta, mä en halua mitään valtion jengiä tänne! Saatana näitä pirihuoria..."
 Ylimielisen opiaatti-kuninkaan eloton ääni tunkeutuu ihanaan, rauhalliseen pimeyteen. "Lanssi? Mitä sä jätkä sekoilet?" mutisee Lucia ja räväyttää silmänsä auki huomaten, ettei hänen yllään seisova parrakas mies kuulu hänen tuttava piiriinsä. "Missä mä oon, mikä päivä nyt on?" kysyy Lucia. "Sä et varmaankaan muista että me poimittiin sut sieltä klubilta. Sä sait saatana jonkun kohtauksenkin, etkä tiennyt ees mitä oot vetäny. Mut 'no hard feelings' , meillä oli ihan hyvä meno pari päivää. Ja nyt on muuten tiistai. Voi Jeesus sun kanssas." vastaa parrakas mies ja hymyilee irvokkaasti silmää iskien. Häneltä puuttuu hampaita ja tallella olevat ovat joko kultaa, vinossa tai mätiä. Kuvottava näky. "Ai. Meillä? Oliko meitä muitakin? Tai no, ihan sama. Oon anyway myöhässä ties mistä."
Lucia nousee ylös, kerää vaatteensa ja katsoo laukkuunsa. Kotiavaimessa riippuva risti katsoo häntä syyttävästi.
"Hei Luci, tossa on mun numero, sulla on viikko aikaa maksee ne kaks hunttia. Ja Kari on nimi, veikkaan ettei tainnu painua sun kaaliis.", sanoo irvileuka ja ojentaa alkon kuitin takapuolelle kirjoitetun numeron.
 "Kiva. Lisää velkaa mistä en ees tienny. No en kyllä ala vastaankaan väittämään, tulkoot ovelle kitisemaan, katotaan sitten." miettii Lucia ja nappaa puhelinnumeron ja nostaa kätensä hyvästiksi.
  Pihalle astuessaan hän kaivaa laukustaan aurinkolasit ja huomaa olevansa tutuilla kulmilla.
Torstai - Tiistai, melkeenpä totaalinen blackout. Mitä nyt jotain hämäriä muistikuvia, Karin oikea käsi painaa Lucian takaraivoa, samalla vasen avaa vyötään. Lucia ei vastustele.
  Likainen mutta toistaiseksi tyydytetty Lucia astuu sisään paikalliseen kuppilaan ja vinkkaa silmää nurkkapöydässä istuvalle miehelle jonka tietää kuuluvan räjähdysherkkiin piireihin.
Ja adrenaliininarkkarin kuolon-rata jatkuu...